Kohta se on taas helppo laskea, kun pääsee availemaan joulukanterien luukkuja. Eihän siihen ole kuin alle viikko. Itsestä tuntuu, että olen ollut tänä vuonna hieman myöhässä kalentereiden oston kanssa. Ihan hyvinhän niitä siis vielä kaupoissa on tarjolla, mutta edellisvuosina olen mielestäni ollut paljon aikaisemmin liikkellä. Suklaakalenterin ostin viime viikolla ja kuvakalenterin tänään. Ja molemmathan on pakko olla. 

Suklaakalenteri on muumiaiheinen totta kai, sillä minähän rakastan muumeja. Kuvakalentereista sen sijaan juuri tuo kuva miellytti silmää eniten.

IMG_2181.jpg